Minulla on muutama mielipide tähän liittyen (ei varmaan yllätä ketään)...
Kerhon näkyvyyttä voisi lisätä osallistumalla näihin autonäyttelyihin kuten HTS, American Car Show tai vaikka pienempiin cruisingeihin, joita järjestetään ympäri Suomen. Tietty noissa on se "huono" puoli että kaluston pitää melkein olla jotain muuta kuin kaupasta ulos ajettuja vakio autoja johtuen tapahtumien yleisestä hengestä (tuninkia, tuninkia). Isompiin näyttelyihin tietty maksaa aika paljon osallistua, joten yhdistyksen budjetin kannalta ne eivät ole varmaan ensimmäisenä listalla.
Toinen asia mikä lisäisi yhdistyksen tunnettavuutta ja lisäisi yhdistyksen jäsenmäärää, on nuo ratapäivät, joita täällä tunnutaan varjelevan kuin valtiosalaisuuksia. Itse ainakin koen noiden olevan loistavia tilaisuuksia tulla tutustumaan RY:n toimintaan ja katsomaan minkälainen meininki on kerhon sisällä ja tutustua samalla saman henkisiin ihmisiin. Forumin ei jäsenten puolellakin voisi noista ratapäivien ajankohdista mainita ihan ilman kysymistäkin. Ei jäsenet ei tietenkään pääse radalle ajamaan, mutta polte siihen ja kipinä jäseneksi liittymiseksi saattaisi tuolla tulla, kun katselee muiden menoa radalla.
Voisihan sitä tietty ihan kahvittelujakin järjestää oma kustanne hintaan per osallistuja jossain huoltamoilla, mutta se menee äkkiä pelkästään PKS-seudun toiminnaksi, kun veikkaan että suurin osa täällä käyvästä porukasta on sieltä päin.
Yksi idea olisi tietty kauden avaus ja päätös meeting:t NPS tyyliin. Noita on järjestetty kauppakeskus Tuulosen alakerran parkkihallissa ja luonteeltaan ovat olleet renkaanpotkimistouhua ja p**kanjauhamista. Ovat mielestäni olleet hyvin onnistuneita tapahtumia, mutta ne melkein perustuvatkin siihen että kalustoa on paljon esillä laidasta laitaan. En tiedä sitten kantaisiko tuo idea tällaisen pienen merkkikerhon sisällä.
Tuossa nyt äkkiseltään mitä tuli mieleen.